Kirnun vierasmäärä ylitti Suomen väkiluvun, Saima kovassa testissä

Kirnun vierasmäärä ylitti Suomen väkiluvun

Suomen paviljonki Shanghain maailmannäyttelyssä on jälleen saavuttanut uuden merkkipaalun, kun Suomen paviljongin kävijämäärä ylitti Suomen väkiluvun.Tällainen kävijämäärä Suomen paviljongissa on ennätysmäinen saavutus - se on yli kaksinkertainen verrattuna aikaisempiin maailmannäyttelyihin. Päivässä Suomen paviljonkiin on tutustunut noin 30 000 kävijää.  Edellinen ennätys, noin 2,3 miljoonaa kävijää, saavutettiin Japanin Aichin maailmannäyttelyssä Pohjoismaiden yhteispaviljongissa vuonna 2005. 

Saima-parketit näyttelykerroksessa ovat olleet kovimmassa mahdollisessa tosielämän testissä, ja selvinneet koitoksestaan erinomaisesti. 

5,3 miljoonas vieras, herra Zheng Shuqiang, totesi että "Suomi on ennen tätä päivää merkinnyt minulle saunan ja talviurheilun maata. Paviljonkikierroksen myötä opin ymmärtämään, että Suomi on myös korkean teknologian ja muotoilun huippumaa. On hauska yllätys, että juuri minä edustan tänään Suomen koko asukaslukua".  

Maailmannäyttelyn kävijäennuste, yli 70 miljoonaa, toteutui viikkoa ennen näyttelyn päättymistä, sunnuntaina lokakuun 24. päivänä. Maailmannäyttely on sujunut erinomaisesti ja se on hieno saavutus nopeasti kehittyvälle Shanghain kaupungille. Suomen osallistumisprojekti ja maailmannäyttelyyn rakennettu Suomen paviljonki olivat Suomen valtion suurin markkinointi-investointi lähivuosina. Suomen paviljongin yli 80 kumppania ovat järjestäneet Kirnussa noin 300 kutsuvierastapahtumaa, joista on saatu runsain mitoin arvokkaita kontakteja.

Suomen paviljonki valittiin arkkitehtuuriltaan Shanghain maailmannäyttelyn parhaaksi

Maailmannäyttelyiden katto-organisaatio BIE (Bureau International des Expositions) palkitsi 30. lokakuuta Suomen paviljongin kokoluokassaan suunnittelultaan ja arkkitehtuuriltaan parhaaksi paviljongiksi Shanghain maailmannäyttelyssä. Pohjoismaat juhlivat illassa, sillä saman kategorian toisen sijan vei tiukassa kilpailussa Norja ja kolmanneksi tuli Tanska.


Suomen paviljonki, Kirnu, on herättänyt jo ennen palkitsemista runsaasti positiivista huomiota näyttävällä ulkomuodollaan. Kirnun on suunnitellut helsinkiläinen JKMM Architects ja pääarkkitehti on Teemu Kurkela. Paviljonki on saanut inspiraationsa luonnosta ja nimetty hiidenkirnun mukaan.